Laivan piirustukset perustuvat meriarkeologi Harry Alopeuksen Lapurin hylyn rekonstruktiopiirustuksiin joiden pohjalta veneveistäjä Jamppa Valtonen piirsi rakennuspiirustukset. Jampan ja veneveistäjä Sepi Suhosen opastuksella rakennettiin laiva lähes kokonaan amatöörivoimin, sillä edellä mainittua kahta herrasmiestä lukuun ottamatta ei kukaan porukasta ollut aikaisemmin edes haaveillut rakentavansa venettä.
Työ tehtiin niin perinteisin keinoin kuin aika ja budjetti vain sallivat. Vaikka joskus moottorisaha pärähtikin käyntiin on kaikki viimeistely ja yksityiskohdat tehty menetelmin, jotka mitä todennäköisimmin ovat olleet käytössä jo viikinkiaikana. Jopa ne yli kuusisataa rautaniittiä jotka liittävät kylkien limittäin asetetut laudat toisiinsa on käsin taottu viikinkiaikaisten esikuvien mukaan.
Ainoa yksityiskohta joka näkyvästi erottaa Sotkaa viikinkiaikaisista esikuvistaan ovat sahatut laudat. Viikinkiajalla nimittäin laudat halkaistiin kiiloilla ja piiluttiin sitten kirveellä. Lapurin hylystä poiketen äytettiin laudoitukseen kuusta tammen sijasta. Tämä seikka ei oleellisesti vaikuta aluksen autenttisuuteen kuusen soveltuessa vallan mainiosti ominaisuuksiltaan tähän käyttöön.
Koska Sotka on nykyveneistä hieman poikkeava mm. sen raakatakilan takia, poikkeaa sillä purjehtiminenkin jonkun verran lasikuitusluuppiin nähden. Olemme joutuneet oppimaan paljon kantapään kautta ja kokeilemaan ratkaisuja mm. purjeen trimmauksessa ja eri skuutti- ja halssipisteiden sädöissä.
Voidaan kuitenkin todeta, että olemme siinä hyvin onnistuneet. Koska purjehtiminen millä aluksella tahansa kuitenkin on laji missä ei voi koskaan olla oppimatta lisää, niin Sotkalla oppimisen määrä on moninkertainen, sillä viimeiset uiskopurjehtijat veivät taitonsa mukanaan Tuonelaan.
Olemme kuitenkin purjehtineet aktiivisesti vuodesta 1999 asti ja keränneet melkoisen kokemuksen raakapurjeella purjehtimisesta, ja vaikka paljon on vielä opittavaa voidaan kyllä rauhoittaa kiinnostuneita, sillä Sotkalla purjehtimisen aakkoset alkavat olla aika hyvin hanskassa ja joka purjehduksen jälkeen ollaan jälleen hieman viisaampia (tai siis ainakin kokeneempia).
Sotkan mitat:
Pituus 12,5 m
Leveys 3,1 m
Syväys 0,5 m
Sotkan limittäinen kuusilaudoitus on 21 mm paksua ja enimmillään 51 cm leveää. Lautoja yhdistävien niittien väli noin 30 senttimetriä. Vertauksena Lapurin hylkyyn noin 1,5 cm paksua ja leveimmillään 55cm. niittien välin keskimäärin 20-23 cm seuraavaksi tulevaan puunaulaan, Paikoitellen epäsännöllisyyksiä esim. laudassa voi olla 2-5 niittiä sarjassa jonka jälkeen puunaula. Lapurin hylyn laudoitus on tammea. Laudat pantiin paikoilleen kuten viikinkiaikaisissa esikuvissaan höyryttämättä heti tuoreena. Lautojen välit on rivetty tervatulla hamppuriveellä. Jälkikäteen riveystä on tiivistettu tarpeen mukaan kaatamalla lautojen saumaan kuumaa tervaa. Keväisenä käsittelynä laudat -ja kaikki muukin, sivellään tervan, pellavaöljyn ja mänty-tärpätin sekoituksella.
Sotkan 646:n rautanaulan kanta on hieman kuppimainen jättäen puun ja kannan väliin tyhjän tilan. Kiinnitysvaiheessa on kuppi täytetty tervalla. Tämä varsinkin on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi naulojen keston suhteen. Naulojen varsi on ajalle tyypillinen neliömäinen ja kärkeä kohti tasaisesti suippeneva. Samanlaisia nauloja käytettiin myös niittaamiseen jolloin toiselle puolelle tarvitaan vastalevy eli "prikka". Kuten Lapurin hylyssäkin ovat Sotkan prikat neliskanttiset. Kuten kaikki Sotkan kiinteät rautaosat, on naulat ja niitit "ruostesuojattu" kastamalla ne punahehkuisena tervaan, jolloin terva palaa pintaan kiinni muodostaen ruosteelta suojaavan kerroksen.
Sotkassa on käytetty puutappeja mm. kaarien kiinnityksessä. Puulaaduista parhaaksi on todettu Kataja joka pysyy sitkeänä ja joustavana siellä missä muut puulaadut murtuvat helposti ajan myötä. Katajatapit lyödän valmiiksi porattuihin reikiin kuivana kostean katajan kutistuessa kuivuessaan jolloin liitos voi löystyä.
Lapurin hylystä ei peräsintä ole löytynyt kuten ei varsinaisesti koko perääkään, joten hylyn peräsin on arvailujen varassa.
Sotkan rakentamisen aikoihin Lapurin hylyn ajoitus viittasi viikinkiaikaan (noin 800â-1050 jaa.) jolloin pohjoismaisissa laivoissa käytettiin sivuperäsintä, joten sellainen rakennettiin tammesta myös Sotkaan.
Sotkan kaaret ovat kuten lapurin hylyssäkin veistetty luonnokaarevista männyn- ja kuusenjuurakoista runkovalmiiseen veneeseen ja kiinnitetty katajanauloilla lautoihin.
Lapurin hylyssä kuten ei muissakaan viikinkiaikaisissa laivalöydöissä ole ikävä kyllä soutupenkkejä enään jäljellä. Yleisesti ajatellaan että viikinkialuksissa käytettiin penkkeinä merimiesarkkuja. Ensimmäisen Lapurin hylyn replikan rakentanut Fredrik Koivusalo pohti tätä ongelmaa ja päätyi lopulta käyttämään samaa ratkaisua kuin 1893 rakennettu Viking. (Gokstadin hylkyyn pohjautuva Viking purjehti Sandefjordista Norjasta Amerikkaan ja saavutti Newfoundlandin neljässä viikossa ja osallistui Chicagon maailman näyttelyyn. -Laiva ei saanut paljoakaan huomiota koska maailmannäyttelyn teema oli Christopher Columbuksen amerikan löytäminen. Norjalaiset kehtasivat väittää että Leif Eriksson oli siellä ensin. )
Sotkassa on 11- senttimetriä korkea ja 8 metriä pitkä t-kirjaimen muotoinen köli.
Kölissä on käytetty kuusen sydänpuuta.
Keula ja peräranka ovat mäntypuuta pystyviistoliitettynä ja katajatapilla kiinnitettynä köliin.
Liitos toimii eräänlaisena saranana mahdollistaen rungon joustavuuden.
Matalasta kölistä huolimatta Sotkalla PYSTYY luovimaan huvinkin vastaiseen tuuleen aiheuttamatta
kovin suurta sortoa ja matalan kölin ansiosta rantautuminen onnistuu lähes mihin vain.
kovimmilta kolhuilta suojaamaan on köliin liitetty erillinen vaihdettava tammilista.
Mastonkenkä on lapurinhylyssä säilynyt etupäätä lukuunottamatta kokonaisena.
Sotkan kuusipuinen mastonkenkä on 2,5 metriä pitkä ja lepää tukevasti kolmen kaaren ja kölin päällä.
Erikoisena seikkana mainittakoon että muissa skandinaavisissa viikinkiaikaisissa laivoissa masto on keskellä venettä mutta Lapurin hylyssä ja Sotkassa se on puolimetriä keskikohdan etupuolella. Sen on todettu parantavan kulkemista suoraan.
Koska airot joutuvat ajoittain hyvinkin kovalle rasitukselle, on materiaalin valinta tärkeää. Sotkassa materiaalina on pyritty käyttämään
suoraa, oksatonta ja hitaasti kasvanutta kuusipuuta jossa vuosilustot ovat tiheässä. Tällainen kuusi on sitkeää ja taipuisaa.
Airojen pituus on 5,5 metriä. Jotta airojen käyttö olisi kevyempää on veneen sisäpuolelle jäävässä osassa vastapaino. Varren muoto on vetosuuntaan leveämpi.
Sotkan hankainmalli on tuttu esimerkiksi kirkkoveneistä. Onhan kirkkoveneiden ensimmäinen esikuva luultavasti viikinkien käyttämissä veneissä. Koivun oksanhaarasta veistetty hankain on kiinnitetty laitaan puutapeilla.
Viikinkiaikaisen laivan takilasta ei ole meidän päiviin säilynyt kuin murto-osia sekä erittäin tyyliteltyjä kuvia riimu- ja kuvakivissä. Näiden vääisten tietojen perusteella ollaan yleisesti päädytty käyttämään norjalaista Norrlandsbotenrikiä, joka soveltuu erinomaisesti viikinkialuksiin ja suullisen tradition mukaan periytyy ammoisista ajoista.
Maston kaato on tehty mahdollisimman helpoksi; kaksi henkilöä saa maston kaadettua muutamassa minuutissa. Tästä on etua esim. vastatuuleen soudettaessa maston ja köysien tarjotessa melkoisen tuulenvastuksen.
Purjeveneen ehkä oleellisin osa on purje. Viikinkiaikana on luultavasti käytetty purjekankaaseen hamppua tai villaa.
Sotkan edellinen purje oli hamppukangasta käsiteltynä mehiläisvahan, tervan, pellavaöljyn ja valkohäntäpeuran rasvalla.
painavuudestaan huolimatta purje toimi hyvin kymmenisen vuotta kunnes purje alkoi haurastua auringon vaikutuksesta liikaa.
Nykyinen purje on Canvas Clipper -nimistä keinokuituista puuvillakankaan kopiota. uusi purje on paljon kevyempi mikä lisää turvallisuutta kovalla tuulella.
Sotkan purje on 30 m2. purjeenmalli on keskiaikainen ollen korkeampi ja kapeampi kuin viikinkiaikainen purje.
Lapurin hylyssä oli 268 kappaletta yhteispainoltaan noin 1400-2000 kg kiviä. Sotkassa on käytetty noin 600-1200 kiloa sileitä pään kokoisia kiviä lastin määrästä riippuen. Painolastin alla täytyy käyttää aina jonkinlaisia alusmattoa tai tukilaudoitusta pitämään paino pois pohjalaudoitukselta. Sotkassa on pajuista punotut matot jotka on uusittu aina keväisin.