in english

Laivan piirustukset perustuvat meriarkeologi Harry Alopeuksen Lapurin hylyn rekonstruktiopiirustuksiin joiden pohjalta veneveistäjä Jamppa Valtonen piirsi rakennuspiirustukset. Jampan ja veneveistäjä Sepi Suhosen opastuksella rakennettiin laiva lähes kokonaan amatöörivoimin, sillä edellä mainittua kahta herrasmiestä lukuun ottamatta ei kukaan porukasta ollut aikaisemmin edes haaveillut rakentavansa venettä.

Työ tehtiin niin perinteisin keinoin kuin aika ja budjetti vain sallivat. Vaikka joskus moottorisaha pörähtikin käyntiin on kaikki viimeistely ja yksityiskohdat tehty menetelmin, jotka mitä todennäköisimmin ovat olleet käytössä jo viikinkiaikana. Jopa ne yli kuusisataa rautaniittiä jotka liittävät kylkien limittäin asetetut laudat toisiinsa on käsin taottu viikinkiaikaisten esikuvien mukaan.

Ainoa yksityiskohta joka näkyvästi erottaa Sotkaa viikinkiaikaisista esikuvistaan ovat sahatut laudat. Viikinkiajalla nimittäin laudat halkaistiin kiiloilla ja piiluttiin sitten kirveellä. Lapurin hylystä poiketen käytettiin laudoitukseen kuusta tammen sijasta. Tämä seikka ei oleellisesti vaikuta aluksen ”autenttisuuteen” kuusen soveltuessa vallan mainiosti ominaisuuksiltaan tähän käyttöön.

Koska Sotka on nykyveneistä hieman poikkeava mm. sen raakatakilan takia, poikkeaa sillä purjehtiminenkin jonkun verran lasikuitusluuppiin nähden. Olemme joutuneet oppimaan paljon kantapään kautta ja kokeilemaan ratkaisuja mm. purjeen trimmauksessa ja eri skuutti- ja halssipisteiden säädöissä.

Voidaan kuitenkin todeta, että olemme siinä hyvin onnistuneet. Koska purjehtiminen millä aluksella tahansa kuitenkin on laji missä ei voi koskaan olla oppimatta lisää, niin Sotkalla oppimisen määrä on moninkertainen, sillä viimeiset uiskopurjehtijat veivät taitonsa mukanaan Tuonelaan.

Olemme kuitenkin purjehtineet aktiivisesti vuodesta 1999 asti ja keränneet melkoisen kokemuksen raakapurjeella purjehtimisesta, ja vaikka paljon on vielä opittavaa voidaan kyllä rauhoittaa kiinnostuneita, sillä Sotkalla purjehtimisen aakkoset alkavat olla aika hyvin hanskassa ja joka purjehduksen jälkeen ollaan jälleen hieman viisaampia (tai siis ainakin kokeneempia).

Sotkan mitat:

Pituus 12,5 m
Leveys 3,1 m
Syväys 0,5 m

Laidoitus:

Sotkan limittäinen kuusilaudoitus on 21 mm paksua ja enimmillään 51 cm leveää. Lautoja yhdistävien niittien väli noin 30 senttimetriä. Vertauksena Lapurin hylkyyn noin 1,5 cm paksua ja leveimmillään 55cm. niittien välin keskimäärin 20-23 cm seuraavaksi tulevaan puunaulaan, Paikoitellen epäsäännöllisyyksiä esim. laudassa voi olla 2-5 niittiä sarjassa jonka jälkeen puunaula. Lapurin hylyn laudoitus on tammea. Laudat pantiin paikoilleen kuten viikinkiaikaisissa esikuvissaan höyryttämättä heti tuoreena. Lautojen välit on rivetty tervatulla hamppuriveellä. Jälkikäteen riveystä on tiivistettu tarpeen mukaan kaatamalla lautojen saumaan kuumaa tervaa. Keväisenä käsittelynä laudat -ja kaikki muukin, sivellään tervan, pellavaöljyn ja mänty-tärpätin sekoituksella.

Rautanaulat / niitit

Sotkan 646:n rautanaulan kanta on hieman kuppimainen jättäen puun ja kannan väliin tyhjän tilan. Kiinnitysvaiheessa on kuppi täytetty tervalla. Tämä varsinkin on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi naulojen keston suhteen. Naulojen varsi on ajalle tyypillinen neliömäinen ja kärkeä kohti tasaisesti suippeneva. Samanlaisia nauloja käytettiin myös niittaamiseen jolloin toiselle puolelle tarvitaan vastalevy eli "prikka". Kuten Lapurin hylyssäkin ovat Sotkan prikat neliskanttiset. Kuten kaikki Sotkan kiinteät rautaosat, on naulat ja niitit "ruostesuojattu" kastamalla ne punahehkuisena tervaan, jolloin terva palaa pintaan kiinni muodostaen ruosteelta suojaavan kerroksen.

Puutapit

Sotkassa on käytetty puutappeja mm. kaarien kiinnityksessä. Puulaaduista parhaaksi on todettu Kataja joka pysyy sitkeänä ja joustavana siellä missä muut puulaadut murtuvat helposti ajan myötä. Katajatapit lyödään valmiiksi porattuihin reikiin kuivana kostean katajan kutistuessa kuivuessaan jolloin liitos voi löystyä.

Peräsin ja sen kiinnitys

Lapurin hylystä ei peräsintä ole löytynyt kuten ei varsinaisesti koko perääkään, joten hylyn peräsin on arvailujen varassa. Sotkan rakentamisen aikoihin Lapurin hylyn ajoitus viittasi vielä viikinkiaikaan (noin 800–1050 jaa.) jolloin pohjoismaisissa laivoissa käytettiin sivuperäsintä, joten sellainen rakennettiin myös Sotkaan.

Ensimmäinen kuusiperäsin katkesi ensimmäisen purjehduksen aikana kiinnitysreiän kohdalta koska peräsin oli veistetty liian ohueksi. Seuraava paksummaksi veistetty tamminen peräsin on edelleen käytössä.

Peräsin lepää kuusipahkaista kiinnitys”nänniä" vasten veneen oikealla puolella. Peräsimen ja nännin läpi kulkevaa kiinnitysköyttä pitää silloin tällöin siirtää jotta köysi ei hierrä itseää poikki saranakohdasta. Köyden esikiristys tehdään veneen sisäpuolelta taaimmaisen kaaren lävitse menevää kiinnitysköyttä puupalikalla kierittämällä, ja loppukiristys suoritetaan katajakiiloilla. Tämä mahdollistaa sen että peräsintä voidaan kiristää purjehduksenkin aikana.

Peräsimen kiinnityksessä on kaksi eri asentoa; ns.purjehdusasento ja soutuasento. peräsimen ollessa soutuasennossa voidaan mennä hyvinkin matalaan veteen. Tätä käytetään myös rantautuessa. Tarvittaessa peräsin voidaan kääntää kokonaan vaakatasoon jolloin venettä voidaan vielä ohjailla airoilla ja purjeella. Peräsimen muoto otettiin ruotsalaisista ja tanskalaisista viikinkiaikaisia veneitä käsittelevistä julkaisuista. Sotkan peräsimen muotoa voisi verrata kuin käänteiseen lentokoneen siipeen kaarevampi puoli ulospäin. Muodon on sanottu mm. oikaisevan sivuperäsimen aiheuttamaa sivulle ohjautuvuutta tai ulkopuolelta tulevaa sivuttaispainetta. Sotkan kippari Stefan Hellström on tehnyt havainnon että muodon ansiosta vauhdin kasvaessa peräsin keskittää itse itseänsä ja peräsin ei jarruta eikä rasita kiinnitysköyttä.

Kaaret:

Sotkan kaaret ovat kuten lapurin hylyssäkin veistetty luonnokaarevista männyn- ja kuusenjuurakoista runkovalmiiseen veneeseen ja kiinnitetty katajanauloilla lautoihin.

Soutupenkit

Lapurin hylyssä kuten ei muissakaan viikinkiaikaisissa laivalöydöissä ole ikävä kyllä soutupenkkejä enää jäljellä. Yleisesti ajatellaan että viikinkialuksissa käytettiin penkkeinä merimiesarkkuja. Ensimmäisen Lapurin hylyn replikan rakentanut Fredrik Koivusalo pohti tätä ongelmaa ja päätyi lopulta käyttämään samaa ratkaisua kuin 1893 rakennettu Viking. (Gokstadin hylkyyn pohjautuva Viking purjehti Sandefjordistä Norjasta Amerikkaan ja saavutti Newfoundlandin neljässä viikossa ja osallistui Chicagon maailman näyttelyyn. -Laiva ei saanut paljoakaan huomiota koska maailmannäyttelyn teema oli Christopher Columbuksen amerikan löytäminen. Norjalaiset kehtasivat väittää että Leif Ericsson oli siellä ensin. ) Soutupenkit kulkevat pitkittäin molemminpuolin veneen kyljen muodon mukaisesti. Soutupenkillä istutaan hajareisin josta on se etu jokainen voi itse hakea omien mittojensa mukaan hyvänetäisyyden airoon. Myös kävelyramppeina ovat pitkittäiset soutupenkit erinomaiset ja tavarat aa kätevästi pois tieltä penkkien alle. Myöhempänä lisänä on sotkan penkit katkaistu keskeltä jotta koko penkkiä ei tarvitse nostaa esim. reppuja penkin alta kaivettaessa. Penkien mitat ovat: pituus 4,5 metriä leveys 35 cm

Köli, keularanka ja peräranka

Sotkassa on 11- senttimetriä korkea ja 8 metriä pitkä t-kirjaimen muotoinen köli. Kölissä on käytetty kuusen sydänpuuta.

Keula ja peräranka ovat mäntypuuta pystyviistoliitettynä ja katajatapilla kiinnitettynä köliin. Liitos toimii eräänlaisena saranana mahdollistaen rungon joustavuuden.

Matalasta kölistä huolimatta Sotkalla PYSTYY luovimaan huvinkin vastaiseen tuuleen aiheuttamatta kovin suurta sortoa ja matalan kölin ansiosta rantautuminen onnistuu lähes mihin vain.

kovimmilta kolhuilta suojaamaan on köliin liitetty erillinen vaihdettava tammilista.

mastonkenkä

Mastonkenkä on lapurinhylyssä säilynyt etu päätä lukuunottamatta kokonaisena. Sotkan kuusipuinen mastonkenkä on 2,5 metriä pitkä ja lepää tukevasti kolmen kaaren ja kölin päällä.

Erikoisena seikkana mainittakoon että muissa skandinaavisissa viikinkiaikaisissa laivoissa masto on keskellä venettä mutta Lapurin hylyssä ja Sotkassa se on puolimetriä keskikohdan etupuolella. Sen on todettu parantavan kulkemista suoraan.

Airot, hankaimet

Koska airot joutuvat ajoittain hyvinkin kovalle rasitukselle, on materiaalin valinta tärkeää. Sotkassa materiaalina on pyritty käyttämään suoraa, oksatonta ja hitaasti kasvanutta kuusipuuta jossa vuosilustot ovat tiheässä. Tällainen kuusi on sitkeää ja taipuisaa.

Airojen pituus on 5,5 metriä. Jotta airojen käyttö olisi kevyempää on veneen sisäpuolelle jäävässä osassa vastapaino. Varren muoto on vetosuuntaan leveämpi.

Airot tarvitsevat tukevan ja toimivan hankaimen toimiakseen kunnolla. Sotkassa on 10 soutupaikkaa mikä on pitkillä souduilla osoittautunut hyväksi määräksi. myös hankaimien väli, 110 cm on hakenut paikkansa ajan myötä.

Sotkan hankainmalli on tuttu esimerkiksi kirkkoveneistä. Onhan kirkkoveneiden ensimmäinen esikuva luultavasti viikinkien käyttämissä veneissä. Koivun oksanhaarasta veistetty hankain on kiinnitetty laitaan puutapeilla. Hamppunarusta tehdyn lenkin ansiosta airo pysyy hankaimessa paikallaan.

Ahtaita paikkoja varten on Sotkassa myös kymmenen melaa.

Pilssipumppu

Avoimen puuvenen tapaan Sotka kerää sade- ja vuotovettä, joten Sotkaan rakennettiin myös pilssipumppu. Pumpun malli on saaristolaisveneistä, joissa on käytetty jo keskiajalta periytyvää pumppurakennetta.

Pumpun imuputki on kahdesta koverretusta puusta veistetty ja ommeltu yhteen. mäntänä toimii puuvarsi jonka toisessa päässä on hamppunaruin ripustettu nahkapussi. vesi kulkee pois veneestä puukourua pitkin.

Sotkan pettämätön pumppu on todistanut tehonsa monta kertaa; imuteho huimat kolme litraa vedolla olematta silti liian raskas!

vanhin tietoomme tullut kotimainen pumppu on Oxholmenin Purunpäästä on löydetty 1600 -luvun alusta olevasta talonpoikais -aluksen hylystä pilssipumpun putki, jonka pituus on 2,6 metriä.

Takila

Viikinkiaikaisen laivan takilasta ei ole meidän päiviin säilynyt kuin murto-osia sekä erittäin tyyliteltyjä kuvia riimu- ja kuvakivissä. Näiden vähäisten tietojen perusteella ollaan yleisesti päädytty käyttämään norjalaista Norrlandsbåtenrikiä, joka soveltuu erinomaisesti ”viikinkialuksiin” ja suullisen tradition mukaan periytyy ammoisista ajoista.

Masto, Raakapuomi

Kuusipuinen masto oli aluksi 9 metriä pitkä. kun purje ei noussut tarpeeksi ylös mastosta sahattiin pois 1,5 metriä. (?)

Maston kaato on tehty mahdollisimman helpoksi; kaksi henkilöä saa maston kaadettua muutamassa minuutissa. Tästä on etua esim. vastatuuleen soudettaessa maston ja köysien tarjotessa melkoisen tuulenvastuksen.

purje

Purjeveneen ehkä oleellisin osa on purje. Viikinkiaikana on luultavasti käytetty purjekankaaseen hamppua tai villaa. Sotkan edellinen purje oli hamppukangasta käsiteltynä mehiläisvahan, tervan, pellavaöljyn ja valkohäntäpeuran rasvalla. painavuudestaan huolimatta purje toimi hyvin kymmenisen vuotta kunnes purje alkoi haurastua auringon vaikutuksesta liikaa.

Nykyinen purje on Canvas Clipper -nimistä keinokuituista puuvillakankaan kopiota. uusi purje on paljon kevyempi mikä lisää turvallisuutta kovalla tuulella.

Sotkan purje on 30 m². purjeenmalli on keskiaikainen ollen korkeampi ja kapeampi kuin viikinkiaikainen purje. Molemmissa purjeissa on tervatut hamppuiset liikkiköydet ja kolme reivikertaa.

Köydet

Sotkan köydet ovat Ulvilan köysipunomossa valmistettua Hamppuköyttä.

Köydet ovat suojattu tervaamalla, Tervaus pitää uusia vuosittain purjehduskauden alussa jolloin myös köydet tarkastetaan ja uusitaan tarpeenmukaan. Joidenkin lähteiden mukaan terva aiheuttaisi köysien mätänemistä, mutta Sotkan köydet ovat kestäneet loistavasti juuri tervatuista kohdista. Alueet jotka eivät ole tervattuja tai ohuemmassa tervassa ovat hauraita ja auringonpolttamia.

Painolastikivet

Lapurin hylyssä oli 268 kappaletta yhteispainoltaan noin 1400-2000 kg kiviä. Painolastin alla täytyy käyttää aina jonkinlaisia alusmattoa tai tukilaudoitusta pitämään paino pois pohjalaudoitukselta, joka kuitenkin puuttui Lapurin hylystä -lukuun ottamatta kahta laudan kappaletta- joten ei voida varmana pitää kivien olleen painolastia. -todennäköisempänä yleensä pidetäänkin kivien tarkoitetun pitämään laiva merenpohjassa. Sotkassa on käytetty noin 600-1200 kiloa sileitä pään kokoisia kiviä lastin määrästä riippuen. Painolastin alla on pajuista punotut matot jotka on uusittu keväisin.

Kantavuus:

noin 3,5 tonnia

Puunkäsittely:

Puhdasta, osittain itse poltettua hautatervaa ja pellavaöljyä.

Miehistö:

Sotkassa on kymmenen soutupaikkaa, Lisäksi tarvitaan ruorimies. kantavuutta riittää todistetusti ainakin 25 henkilölle.

purjehtiminen luonnistuu jopa vain kolmella henkilöllä.

Lähteet: Rus-projekti -Fredrik koivusalo
http://www.abc.se/~m10354/publ/lapuri.htm
(http://www.abc.se/~pa/bld/viking.htm)
Suomen meriargeologinen seura ry http://www.mas.fi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkovene